*** Hei! Kielikylvyn kuukauden aiheet voit lukea myös ruotsinkielisiltä sivuita.
Vuonna 2006 Svenska föreningen aloitti Seinäjoella kerhomuotoisen kielikylpyopetuksen. Ensimmäisestä vuodesta lähtien kielikylpyryhmät täyttyivät ruotsin kieltä arkipäivän tilanteissa opettelevista lapsista. Osa lapsista kävi ryhmissä kerran, osa kahdesti viikossa. Viime vuosina kielikylpykerhoja on järjestetty myös alakoululaisille. Tässä kouluikäisten ryhmässä käy aikaisempien vuosien kielikylpyläisiä - niitä, jotka haluavat jatkaa kielitaidon ylläpitämistä ja kehittämistä vielä koulutaipaleen alettuakin.
Kielikylpytoimintaa järjestetään nykyään yhteistyössä Seinäjoen kaupungin kanssa.
Kielikylpy on opetusohjelma, joka on tarkoitettu kaikille niille, jotka puhuvat enemmistökieltä ensikielenään, eivätkä muuten ole luonnollisesti yhteydessä kielikylpykieleen.
Kielikylpy perustuu olettamukseen, että toisen kielen omaksuminen tapahtuu tehokkaimmin tarkoituksenmukaisessa kommunikaatiotilanteessa. Kielikylvyn näkyvin piirre on, että opetus annetaan aluksi suurimmaksi osaksi muulla kuin lasten ensikielellä. Opettaja puhuu lasten kanssa pääosin kielikylpykieltä, koska on tärkeää, että lapset saavat kuulla ja käyttää kieltä eri tarkoituksissa ja tilanteissa. Tämän lisäksi opettaja on myös tärkeä kielimalli lapsille.
Lapsia kannustetaan kielikylpykielen käyttöön alusta lähtien. Kielikylvyn tavoitteena on, että lapset saavat positiivisia oppimiskokemuksia sekä saavuttavat joitakin toiminnallisia perustaitoja puhutussa kielikylpykielessä.
Kielikylpyopetus suoritetaan pienryhmissä: 3-4 vuotiaat enintään 4 lasta,
5-6 vuotiaat enintään 6 lasta,
sekä 2 koululaisryhmää x 1/vko
Lukukausimaksut ovat: 3h/vko 36€, 6h/vko 72€, 9h/vko 108€.
Ruotsinkielen kielikylpyyn voit aina ilmoittaa lapsesi!
LAPSELLASI EI TARVITSE OLLA LAINKAAN RUOTSINKIELEN TAITOA.
ON ILO SAADA UUSIA LAPSIA MUKAAN HEITÄ KEHITTÄVÄÄN TOIMINTAAN.
21. elokuuta 2023 alkaa varsinainen Kielikylpy
Ohjelma
Syyskuu 2023
Teema: Syksy
Opettelemme seuraavia sanoja: svamp=sieni, igelkott=siili, mask=mato, ekorre=orava, löv=lehti, regn=sade
Viikko 36: Alkukokoontumisessa katselemme syksyisiä kuvia. Mistä tietää, että on syksy? Käymme läpi uudet sanat. Askartelemme kärpässieniä.
Leikimme: häxan Pomperipossa ja pelaamme pelejä.
Koululaiset opettelevat kirjaimrn B.
Laulamme laulun: Masken Pelle-Jöns:
Yritämme selvittää syysarvoituksia.
Viikko 37: Laulamme ja leikimme matolaulun = en masksång.
Askartelemme marionettimadon.
Viikko 38: Puistoviikko. Aloitamme alkukokoontumisella, jonka jälkeen menemme keskuspuistoon. kun tulemme takaisin, syömme eväät. Kun kaikki ovat syöneet, maalaamme vesiväreillä, ja luetaan satu.
Vastaamme syksyn kysymyksiin.
Viikko 39: Käymme läpi päivän ohjelman ja kertaamme kuukauden sanat. Askartelemme siilejä.
Leikimme syksyn sanoja käyttäen: ”skicka runt den”
Vietämme laulutuokion.
TIEDUSTELUT JA ILMOITTAUTUMISET:
SfÖ:n kielikylpyryhmien opettajan Sandra Hautalan
tavoitat numerosta +358 50 444 5565 ja
sähköpostilla sprakbad@gmail.com
Svenska Föreningen i Östermyra r.f. www.sfo.fi